Go to the page content
Hoidot | 5 min. lukemisaika

Elintapahoito ohjaa uusiin syömis- ja liikkumistottumuksiin

Käypä hoito -suosituksen mukaan aikuisilla lihavuuden ensisijainen hoitovaihtoehto on elintapahoito.

Elintapahoidossa keskitytään ruokatottumuksiin, liikkumiseen, uneen, päihteiden käyttöön, psyykkiseen hyvinvointiin ja voimavaroihin sekä käsitellään syömiseen ja painonhallintaan liittyviä ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä.

Terveellinen syöminen – kysymysten "miten" ja "miksi" ymmärtäminen suhteessasi ruokaan

Unohda ihmeitä tekevät dieetit. Painonhallintasuunnitelma laaditaan yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Siinä arvioidaan yhdessä nykyiset syömistottumukset ja tehdään niiden pohjalta toteutettavissa oleva muutossuunnitelma.

Syötkö esimerkiksi tiettyyn aikaan päivästä helpommin liikaa tai epäterveellisesti?

Missä syöt yleensä? Syötkö, kun tunnet olosi väsyneeksi, stressaantuneeksi tai surulliseksi? Entä miltä kylläisyyden tunne tuntuu aterioinnin jälkeen? Kaikki nämä kysymykset antavat vihjeitä, joiden avulla suhtautumistasi ruokaan voidaan muuttaa terveemmäksi.

A woman at the gym planking

Kun tavoitteena on painon lasku, ruokavalion energiamäärän tulee olla pienempi kuin energiankulutus.

Käytännössä tarkat energiarajoitukset eivät useinkaan ole tarpeen vaan sekä painon vähentämistä että pysyvää painonhallintaa tukeva ruokailu toteutuu

  • syömällä säännöllisesti rauhallisella syömisnopeudella
  • suosimalla elintarvikkeita, joissa on pieni energiatiheys, erityisesti kasviksia
  • pienentämällä runsaasti energiaa sisältävien ruokien annoskokoja
  • vähentämällä runsaasti sokeria tai alkoholia sisältävien juomien käyttöä
  • huolehtimalla ruokavalintojen monipuolisuudesta
  • syömällä riittävästi proteiinia.

Fyysisen aktiivisuuden lisääminen

Sinun ei tarvitse juosta maratonia. Voit aloittaa vain lisäämällä arkeesi hieman ylimääräistä liikuntaa. Säännöllinen liikunta on hyvä apu painonhallinnassa. Jos istut paljon päivän aikana, seisomaan nouseminen ja muutaman minuutin liikkuminen joka tunti voi saada aikaan myönteisiä vaikutuksia. Joten kävele kauppaan tai käytä portaita, jos se on mahdollista.

A woman at the gym planking

On tärkeää, että löydät sinulle mieleisiä tapoja olla fyysisesti aktiivinen joka päivä. Terveyden kannalta paras liikuntamuoto on sellainen, joka on itselle mieluinen ja jota pystyt toteuttamaan säännöllisesti. Tavoitteena on kohtuullisen kuormittavaa kestävyysliikuntaa (esim. reipasta kävelyä) vähintään 150 minuuttia viikossa ja lihasvoima- ja liikehallintaharjoittelua kahdesti viikossa. Pyri tavoitteeseen maltillisesti ja etsi itsellesi mieluisia tapoja liikkua.

Pieni suuri opas painonhallintaan tukee itse toteutettua elintapahoitoa. Se on ravitsemusterapeutti Anette Palssan kokoama käytännönläheinen opas, jonka avulla pystyt tunnistamaan painoosi vaikuttavia asioita ja ajatusmalleja. Se myös antaa käytännön ohjausta syömiseen, liikkumiseen ja elämänhallintaan. Oppaan voit tilata tai lukea täältä.

Erittäin niukkaenergiainen dieetti (ENE-dieetti / ENED)

Lihavuuden elintapahoidon tukena muun elintapahoidon rinnalla voidaan toteuttaa muutaman viikon niin sanottu erittäin niukkaenergiainen dieetti eli ENE-dieetti. ENE-dieetillä voidaan tehostaa laihtumista ja vähentää lihavuuteen liittyviä liitännäissairauksia.

Sitä ei tule kumminkaan toteuttaa ainoana lihavuuden hoitomuotona eli ilman elintapaohjausta ja seurantaa.

ENE-dieetti suositellaan toteutettavaksi terveydenhuollon ammattilaisen ohjauksessa, koska se ei sovellu kaikille ja voi väärin toteutettuna aiheuttaa terveysriskejä.

Painonhallinnan OmaArvio

Painonhallinnan OmaArvio helpottaa keskustelua terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Kysely kartoittaa asioita, jotka vaikuttavat painonhallinnan tavoitteisiisi. Täytä OmaArvio täällä.

Viitteet
  • Lihavuus (lapset, nuoret ja aikuiset). Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lihavuustutkijat ry:n ja Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2020 (viitattu 1.6.2021). Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi
  • Pietiläinen, Mustajoki, Borg. (toim.). (2015). Lihavuus. Duodecim.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lihavuuslääkkeet elintapamuutoksen tukena
5 min. lukemisaika

Lihavuuslääkkeet elintapamuutoksen tukena

Samaan tapaan kuin emme pysty hallitsemaan ruumiinlämpöämme ajatuksemme voimalla, emme myöskään pysty hallitsemaan kaikkia biologisia ruokahaluun vaikuttavia prosesseja.

FI21OB00127 päivitetty 3.11.2021